20. maaliskuuta 2015

Kenkien uusi ilme

Sininen ei kengissä ole oikein minun väri, mutta silti on tullut sellaisia kahdet ostettua. Toiset ovat matalammat ja arkisemmat, jotka ostin erästä tiettyä mekko varten (joka tosin odottaa vielä kankaan muodossa ;D ), ja nämä toiset ostin kun halvalla sain.. :D 
Hiukan ketjua kaveriksi ja johan ovat väristä huolimatta enemmän oman näköiset. 
Leikkasin ja kiinnitin eripituisia ketjuja toisiinsa ja ompelin kiinni kenkiin. 






Aloin haaveilemaan samanlaisista kengistä punaisina, joten ei auta muu kuin lähteä metsästämään jostain semmoisia. ;)

18. maaliskuuta 2015

Hiusrusetti

Ompelutarvikekaapistani kurkisteli rusetinalku, ja huuteli minulle että haluaa päästä valmiiksi. Sopivasti samaan aikaan ompelupäydällä minua katseli rikkinäinen hius/rintakoru, joka halusi luovuttaa helminauhansa rusetin kaveriksi.
Ei siis auttanut kuin laittaa kuumaliima lämpeämään ja sitä odotellessa ommella rusetti lopulliseen muotoonsa. Liimasin helminauhan paikoilleen ja totesin että jotain puuttuu. Päätin ommella rusetti päisen pehmopääkallon ja liimata sen rusettiin helminauhan kaveriksi. Taakse ompelin klipsun jotta päässä pysyy.



Rusetista tuli iso, joten tuskin pääsee minulla käyttöön. Mutta tulipahan tehtyä, roikkukoot vaikka Neiti Pään hiuksissa siihen asti et keksin rusetille käyttöä :D

5. maaliskuuta 2015

2x housut

Surautin pahimpaan ompelunälkään (ja tarpeeseenkin toki) lapsille housut. 
Poika sai housut collegesta ja tyttö velourista. 



Pitäisi hankkia enemmän nuita lastenvaate kankaita niin olisi mistä ommella lapsille. :)